julkaistu Kansan Uutisissa 11.6.2010
Sain taas pyyhkeitä aatetoveri Julkuselta Sonkajärveltä. Hänen mielestään on järjetöntä, että lapinlahtelaisen rakennusliikkeen miehet pendelöivät Sonkajärven pohjoiskolkkaan lattiaa vaihtamaan. Totta, järjetöntähän se on.
Näin kuitenkin tapahtuu niin pitkään, että saamme yhteiskuntaan matkustusrajoitukset. Jo David C. Korten globaalia yhtiövaltaa käsittelevissä kirjoissaan uumoilee, että kapitalismin jälkeen joudumme yhdessä miettimään jopa sitä, miten pitkälle kukin voi päivässä matkustaa paskaamatta biosfääriä.
Voitte nyt kaikki rauhoittua. David C. Korten ei ole sosialisti. Itse olen kuitenkin taipuvainen toivomaan sosialistista suunnitelmataloutta takaisin maailman aatekartastolle, josta sitä on nyt kaksikymmentä vuotta, Vasemmistoliiton elon ajan, uutterasti poistettu.
Muuten mitähän Vasemmistoliiton tavoitteissa vuosille 2010-2015 tarkoitetaan Uudella kansainvälisellä talousjärjestelmällä?
Minäpä kysyn nyt, mitä pahaa on suunnittelussa, sääntelyssä ja valvonnassa? Opiskellessani yrittäjyyttä myös kantapään kautta, olen ollut laatimassa liiketoimintasuunnitelmia ja tekemieni liiketoimintasuunnitelmien päivityksiä.
Jotenkin on hupaisaa, että vasemmistolaisuutta perinne- eli porvarivihreissä patoamaan nostettu Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja aika toteaa moneen otteeseen, että kilpailu ei tee autuaaksi.
Soininvaara käsittelee pitkästi rakentamista. Vikaan johtava kilpailu on tuonut myrkylliset homeet sekä murtuvat kattopalkit. Pääomahan ei ole saanut seistä edes sen aikaa, että rakenteet saisivat kuivua rauhassa.
Evolutiivisen kilpailun Soininvaara hyväksyy. Jos evoluutiolla tarkoitetaan jatkuvaa, itseohjautuvaa ja ympäristöherkkää tapahtumasarjaa, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia kohti suurempaa sopeutumista, en kyllä ymmärrä, mihin kilpailua tässäkin yhteydessä tarvitaan.
Rakennusalalla evoluutio voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että puusta tehdään paloturvallisia kerrostaloja.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus on pykännyt oikein 78-sivuinen puurakentamisen edistämisohjelman. Ai, ettekö ole kuulleetkaan? Sepä se. Vihertävät porvarit tekevät hyviäkin suunnitelmia ja lupailevat sitä sun tätä sinne sun tänne, mutta jäävät näköjään kädet ristissä odottamaan markkinoiden näkymätöntä kättä.
Puikkoihin pitäisi saada pari sosialistia, jotka ensin suunnittelisivat, sitten toteuttaisivat sekä sitten kontrolloisivat ja valvoisivat, että ohjelmat käyvät toteen.
Pia Valkonen
kirjoittaja on lapinlahtelainen 45-prosenttisesti rakennusalan yrittäjä, jonka firman työläiset pendelöivät muun muassa Sonkajärvelle tänä kesänä.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]