Lisää särmää Lapinlahdelle, kiitos!

julkaistu Kansan Uutisissa 4.5.2012

Lapinlahti sai kaipaamansa positiivista julkisuutta, kun Savon Sanomissa juankoskelaislähtöinen toimittaja Jaana Hiltunen kirjoitti vastustamattoman kirjoituksensa: ”Lapinlahti, here I come!” (SS 1.3.2012 s. 2)

Tuli mieleen oma nuoruus. Muistan, kuinka kesällä 1991 torvet soiden ja liput heiluen purjehdin Kuopion rautatieasemalta pitkin Pohjolankatua tulevan aviomieheni luokse. Olin koko maailman jo nähnyt; Rovaniemen, Ivalon, Lappeenrannan, Helsingin ja Moskovan.

Tuossa ihanat talot Päivölä ja Asuntola. Tuossa Niiralan kulman 50-luvun kerrostalot, VR:n puisto sekä tuleva kotini: Pohjolankatu 7, yksi arkkitehti Kaj Mikaelin karkkikerrostaloista.

Olin valmis suutelemaan asfalttia, jota pitkin rakkaani oli koko elämänsä kulkenut – arkkikuopiolaiseen tapaan lyhyttä opiskelukautta lukuun ottamatta.

Meni vuosi ja pyöräilin pitkin Väinölänniemen rantaa. Ei ollut ketään, jonka luokse mennä vierailulle. Suuren rakkaudenkin kanssa oli käynyt niin kuin myöhemmässä Kantelettaren runossa.

Toivon todella, että Jaana Hiltusen ei tarvitse pyöräillä Onkiveden rantaa epätoivoisen yksinäisenä. Tosin joitain Lapinlahdelta nyt puuttuu. Ei voi pysähtyä keskustelemaan kirjallisuudesta puiston penkillä istuksivan kohukirjailijan kanssa.

Kohta tulee vuosi kirjailija Matti Pulkkisen kuolemasta. Vaistosin, että myös tämä oli halkeamaisillaan taidepitäjän todelliseen luonteeseen.

Oli jotenkin piristävää, että viime syksyn AikaTaika –tapahtuman Pulkkis Matti –seminaarissa taidemaalari Mikko Valtonen aiheutti minimaallisen porvarikulttuuriskandaalin. ”Olin Pulkkisen ryyppykaveri!” tämä töräytti juuri, kun yleisö oli kaikkein jäykimmillään.

Kirjastosalin paheksuva ilmapiiri tihentyi tihentymistään ja minä Ylä-Savon työväen raittiusyhdistyksen perustajajäsenenä jäin ties monenteen kertaan miettimään, miksi ainoa tapa ilmaista sitä, ettei kuulu sipistelevään porvariluokkaan, on hillitön ryyppääminen.

Kun soitin kirjailija Liisa Laukkariselle, että Lapinlahdella olisi 16. toukokuuta tarkoitus kerätä kirjailijaveljiä ja –siskoja pieneen tapaamiseen, tämä suhtautui epäilevästi. Mahdetaankohan siellä hymistellä, Laukkarinen arveli.

Idea tuli joensuulaiselta kirjailijalta Simo Hämäläiseltä. Tarkoituksena ei todellakaan ole hymistellä. Pulkkinen eli viimeiset vuotensa promilleissa, mutta ei hänen elämänsä huonoa ollut. Tuumasi aina puhelimessa, että no, voisinhan minä – olla Ärräpäiden erotuomarina, kertoa nuorilla anarkisteille Pentti Linkolasta, käydä teologialuennoilla Varpaisjärvellä tai seurata kirjallisuusaiheista Käki-seminaaria – onhan siinä jotain ohjelmaa eläkeläiselle.

Kirjoittaja iloitsee siitä, että Beverly Skeggsin Elävä luokka on taas päässyt Vastapainon katalogiin ja uhkaa tulla ulos syksyllä. Ehkä luokkasubjektia voisin manifestoida myös kokkareisella ripsivärillä – narttumaisen juopottelun sijaan.