Porvarin kokovartalokuva

 julkaistu Kansan Uutisissa 11.9.2009

Vaginan käsittely laserilla, häpyhuulten muotoilu, vatsamakkaroista rasvat persuksiin ja tisseihin silikonipussukat.

Ihmettelin eräänä iltana, kun lasten iltasadun jälkeen kömmin aviomieheni viereen, mitä tämä oikein höröttää puoliääneen.

Aviomies katsoi televisiosta dokumenttia, jossa hollantilaiset naiset kohensivat asemaansa työmarkkinoilla muotoilemalla jopa synnytyselimensä. Voin hyvin kuvitella, mitä miehen päässä liikkui, sillä tällä on jopa meikkausta kohtaan kielteinen asenne.

Minä tosin en niin kuuliainen vaimo ole, ettenkö joka aamu sutaisisi ripsiä jostain ruutasta vähän mustemmaksi. Täytyyhän sitä jotenkin erottua Juice Leskisestä.

Ohjelmasta tuli mieleen taannoinen SAK:n televisiokampanja. Muistatteko? Siinä Oiva Lohtander esitti lihavaa porvaria, joka syö pöydästämme.

”Kampanjassa meni ainakin 200 000 vasemmiston äänestäjää,” sanoi viime kesänä muuan sonkajärveläinen demarimies.

Jäin miettimään itsekseni, miksiköhän.

Minusta televisiokampanjan porvari ei antanut nykyporvarista oikeaa kuvaa. Oiva Lohtanderhan oli aivan liian sympaattinen.

Nykyporvari on kykyporvari ja myös näyttää siltä. Hän ei missään nimessä ole lihava tai vanha.

Hän pukeutuu hyvin leikattuun merkkipukuun, viimeistelee kampauksensa kalliilla geelillä, tuoksuu miestenhoitotuotteilta ja joutuu hurmostilaan aina illalla peilin edessä, kun näkee oman pyykkilautavatsansa.

Nykyporvari on vatsanpalvoja, mässäilijä. Mässäily kuuluu kuolemansynteihin, jos ette ole kuulleet.

Teologi ja kirjailija Jaakko Heinimäki hoksasi kirjassaan Seitsemän syntiä jo kymmenen vuotta sitten, että mässäilyn synti on kääntynyt päälaelleen.

Toki me länsimaisen ihmiset mässäilemme SAK:n läskiporvarin tapaan esimerkiksi kolmannen maailman ruokavarannoilla ja kusemme yhdessä kiinalaisen hikipajan työntekijän riisikuppiin. Mutta mässäilijöitä ovat myös kaikki ne Thaimaan matkojen ruskettamat hoikkasääriset maratoonarit, jotka ovat tehneet itsestään projektin työnantajan käyttöön.

Kaikki te varmasti rakastatte Alexander Stubbia. Ei haittaa. Niinhän tekee esimerkiksi koko Suomen tiedotusvälineistö. Sehän joutuu kiihkeän ihailevaan hurmostilaan, joka kerta, kun EU:n ulkoministerit kepeän vekkulimaisesti vertailevat kännyköitään tai joku heistä veikeilee showmiehen elkein vodkapulloilla EU-parlamentissa.

Minusta Oiva Lohtanderin tilalla olisi pitänyt olla Alexander Stubb mittaamassa vatsansa rasvaprosenttia tai kulmakarvat huolestuneesti rypyssä tarkkailemassa sykettään pyöräilylenkin lomassa.

Mielestäni Alexander Stubb on omalla pyykkilautavatsallaan mässäilevä kykyporvari, vastenmielisyydessään vailla vertaa.

Ja onhan se aivan ihanaa, kun Amerikka on niin loistava kapitalistinen järjestelmä, että siellä on jokaisella köyhälläkin korvassa iPodit, kuten taannoin muuan suomalainen kirjeenvaihtaja jenkkilästä hehkutti. Kyllä on korvassa iPodit ja joka toisella sadan kilon ylipaino sen vuoksi, että amerikkalainen köyhä ostaa mieluummin typeriä hilavitkuttimia sekä valmisruokaa kuin peruselintarvikkeita.

Sitä paitsi kyllä on niin mukava olla iPodit korvassa kapitalistisessa järjestelmässä etenkin, kun kotina on telttahökkeli asuntolainakuplan puhkeamisen jälkeen.

Samat kapitalistiset ilmiöt toistuvat jo suomalaisessa työ- ja kohta myös asumieselämässä. Saattavat sisustuslehdet jäädä hillumaan keittiöhanojen jännittävillä muotoilulla, kun yhä kasvava joukko niiden lukijoita downsiftaa itsensä kuntien vuokrakasarmeihin Eikä työelämään pääse, jos ei sokeroi pyllykarvojaan säännöllisesti tai näyttää potentiaaliselta kakkostyypin diabeetikolta.

Missä olenkaan nähnyt sen kaltaisia valokuvia kuin vähän aikaa sitten Iltalehdessä oli ulkoministerin triathlonkisan jälkeen otsikon ”Mahtava fiilis” alla?

Olen nähnyt niitä Kuopion VB-valokuvakeskuksessa 1990-luvun alussa, kun keskuksessa oli maineikkaan valokuvaajan Leni Riefenstahlin näyttely.

Näyttelyssä oli ihannoivia kuvia upeista, lihaksikkaista urheilijoista milloin keihään, milloin kiekon kera. Milloin urheilija oli kuvattu alhaalta ylöspäin öljyttynä aukeamassa kohti taivasta kuin narsissi.

Näyttelykatalogi kertoo miedosti, että Riefenstahl 1930-luvun tuotannossaan huipensi aikakauden visuaalisen kulttuurin ihanteet.

En ymmärrä, miksi katalogi ei sano suoraan, että eukko oli Hitlerin propagandakuvaaja.

Pia Valkonen