Psykokulttuurista kolahdusta odotellessa

julkaistu Kansan Uutisissa 4.4.2012

Lakkasin käymästä vanhempainilloissa sen jälkeen, kun opettaja oli suominut meitä siitä, että lapset katsovat Salkkareita. En minäkään sitä laatulastensarjana pitänyt, mutta mitta tuli täyteen, kun opettaja sanoi, että eihän sen elämän nyt sellaista todellisuudessa ole.

Ei varmaan opettajan keskiluokkaisessa pikku maailmassa.

Olimme juuri YRIJET-kurssilla tehneet itsellemme stressipisteytyksen ja pielavetisen tukkirekkayrittäjärouvan kanssa todenneet, että testissä meiltä jäi yksi stressikohta ruksaamatta. Vankilaan joutuminen.

Salkkareissa elämän tosiasioita piisaa, mutta nihilistisessä muodossa. Sarjasta puuttuu ihmisten välinen lämpö. Sen sijaan Kotikatu on alkanut käsitellä uuden ja pienituloisen työväenluokan pinnistyksiä. Jotta asetelmissa olisi tarpeeksi kontrastia, sarjaan on jätetty mausteeksi napanöyhtäongelmaista ylempää keskiluokkaa.

Mielenkiintoisin asetelma on Mäkimaan lapsissa. Lesbosuhteessakin elänyt kukkakauppiastytär kipuilee niukan elon turvin. Mikroyrittäjällä ei ole varaa jääkiekkoilevan poikansa lasikuitumailoihin. Mäkimaiden teologipoika epäonnistui autokorjaamoyrittäjänä ja lääkäritytär välttelee sitoutumista.

Kotikadun asunnot ovat pieniä, kuten helsinkiläisillä yleensä. Teologiyrittäjällä on vaikka mitä projektia aloittamista vailla ja nyt pikkuruiseen kahden miehen talouteen pitäisi vielä saada mahtumaan isän tyttöystävä, jonka biologinen kello tikittää.

Sarjan käsikirjoittajat ovat mukavasti huomanneet, että uusköyhien välillä on solidaarisuutta. Entisen bensiksen Kaarin ottaa luokseen asumaan romanirouva-Mirandan. Tämä anoo turvapaikkaa sen jälkeen, kun on takavarikoinut aviosiipaltaan kassillisen viinaa sekä haulikon.

Harmittaa, kun sarja on päättymässä. Kuopus seuraa Uutta päivää, johon on kuulemma suunnattu Ylen draamarahat. Toivottavasti Kotikadun viriämässä ollut yhteiskunnallinen särmä siirtyisi Uuteen päivään. Toistaiseksi sen hahmot tuntuvat melko sliipatuilta.

Kotikatsomon Kymenlaakson laulu meni valitettavasti perheeltäni muutama vuosi sitten täydellisesti ohi. Nyt koetan osua television ääreen sunnuntaisin, sillä olen uskollisesti lukenut kaikki Tommy Hellstenin kirjat ja odottanut suurta kolahdusta, jonka muut tuntuvat saaneen jo Virtahevosta olohuoneessa. Kymenlaakson laulusta saatan saada osviittaa siihen, miksi Hellsten ei kolahdakaan.

Pia Valkonen

Kirjoittaja on alkanut miettiä, muokkaako psykokulttuuri terapeutteineen, mielialalääkkeineen ja siloiteltuine tai nihilistisine televisiosarjoineen meistä vain kilttejä sopeutujia.