Solisaliratti

 julkaistu Kansan Uutisissa 29.4.2011

Valtamedian vasemmiston lukutaito on huono. Aloin arvella näin päivänä, jolloin Pohjois-Savon vasemmistonaiset marssi valtaamaan eduskuntataloa. Vastassa meillä oli toveri Erkki Virtanen, joka oli jotenkin oudon muikeana.

Hesarin pääkirjoittaja oli kirjoittanut tämän kuuluvan entisiin taistolaisiin. Kun yliöstä sanailimme siinä eduskuntatalon herrahissin ääressä, tuli mieleen, että jos Erkki Virtanen on entinen taistolainen, on meikäläinen Ylä-Savon neito.

Artikkelin kirjoittaja kuuluu vasemmiston kuolleeseen kulmaan, meihin 60-luvulla syntyneisiin, joista esimerkiksi Tampereen yliopiston porvarillisen toimittajakoulun Eskoista se Salminen hehkutti, että vihdoinkin yliopistolle tuli täysin epäpoliittinen sukupolvi.

Lisäisinkin toveri Anna Kontulan oivaan luonnehdintaan vasemmistokulmasta, että emme kuulu ainoastaan kuolleeseen, vaan aivokuolleeseen kulmaan.

Kummallista kyllä - vaikka tulin yliopistolle 80-luvun puolivälissä maalaisliittolaisena tollukkana, onnistuin kuitenkin pääsemään tulevan artikkelin kirjoittajan tarakalle, josta minua opastettiin, kuinka ruokolahtelaiset punikit olivat paenneet tappajiaan Saimaan saareen.

Purin huulta, sillä omat esi-isäni kummittelivat suojeluskuntalaispistimiensä kera sukuvalokuvissa pelottavasti kuin muumiesi-isät uunin takana konsanaan. Kartanoiden Ruokolahdella asetelmat olivat toisin kuin pientilojen Puumalassa, jossa Sorjoiset olivat yhtä köyhinä kuin Luukkoiset kuokkineet kivisiä peltoja.

Päätin suhtautua taustaani positiivisesti. Sorjoiset olivat suojeluskuntalaisia sen vuoksi, ettei kukaan ollut kertonut heille muusta. Körttiläisyys oli Etelä-Savon köyhien sosialismia ja iloitsin siitä, että eteläkarjalaisen punikin pojanpoika opetti minulle, maanläheiselle mansikkapellon pyöreäposkelle, vasemmistolaisuutta.

Kuinkas sitten kävikään?

Minusta taisi tulla se bolshevikki.

Tyttäreni nimittäin kantavat isänsä Ljuhanovien suvun perintöä. Osa heidän persoonastaan tulee tsuvassisukulaisilta Volgan mutkasta Vurnarin kylästä, mutta olipa joku Ljuhanov osunut Jekaterinburgiin kyyditsemään tsaaria teloitettavaksi. Ei varmaan sukua tosin.

Tyttärieni isosetä Aleksander taisteli puna-armeijassa fasisteja vastaan ja oli suuren isänmaallisen sodan päättyessä Unkarissa asti.

Lasteni biologinen isä kuului aikanaan Neuvostoliiton 70-luvun lopun underground-väkeen ja on nykyään, tosin hyvin ystävällisesti, sitä mieltä, että kaikki kommunistit pitäisi panna seinää vasten ja ampua.

Erilaisissa sosialismeissa taitaa olla nyansseja, hyvät toverit. Lasteni isä ruokkii minua venäjänkielisillä Kropotkinin teoksilla. Ja voihan se olla, että ihmiskasvoinen markkinatalouskin on jonkinlainen sosialismin muoto, jos kerta sellaista lähdettäisiin nyt Vasemmistoliitossa yhdessä rintamassa vaatimaan.

Pia Valkonen, joka kuuli ensi kertaa elämässään solisaliratista, kun näki Aulis Sallisen oopperan Punainen viiva ja haluaa nyt liittyä transmoderniin uusduunaristoon, koska on perustanut Lapinlahdelle commonsin.