Klikkaa mua

Nyt tähän kaikkeen tulee muutos!

Koronan aikaan valmistuin työnohjaajaksi Suomen Johtamistaidon opistosta ja opiskelin Helsingin Psykoterapiainstituutissa ratkaisukeskeiseksi työyhteisösovittelijaksi.

Ostimme myös mieheni kanssa Rautavaaralta pientilan. Poseeraan kuvassani Valmet 502 -merkkisen traktorin kera. Meillä on lisäksi traktorin etukauha, kyntöaura sekä lumilinko. Kasvatamme pientilallamme perunaa ja salaattia. Auringonkukkia en enää Rautavaaralla kasvata. Siihen tulokseen tulin ensimmäisenä pienviljelijäkesänäni. Talomme kohdalla on ollut useasti Suomen kylmin kohta. Kysykää vaikka meteorologi Matti Huutoselta.

Olen alkuperäiseltä ammatiltani toimittaja. Valmistuin Tampereen yliopistosta toimittajaksi Suomen sodanjälkeisen historian pahimpaan lamaan vuonna 1992. Niinpä olen saanut tehdä muitakin töitä, vaikka en päässytkään yliopistosta valmistuttuani Kuopion kaupunginteatterin kuiskaajaksi tai Maaseudun sivistysliiton työntekijäksi Pohjois-Savoon.

Kaikkein kummallisin jakso elämässäni on ollut johtaa mieheni perustamaa pikkuruista rakennusliikettä. Lapiomies Oy on erikoistunut sakraalirakennusten restaurointiin. Siinä ovat meillä avioliitossa menneet sekaisin sekä puurot että vellit kuin roskapussitkin.

Meillä on vain hieman suurempi kuin Isä, poika ja Hiace -yritys. Meillä on aviomies, vaimo, kolme nohevaa tyyppiä palkkalistoilla, kaksi pakua ja kaksi traileria ja monta kuomukärryä sekä täydellinen alumiinitelinekalusto.

Konttorimme sijaitsee Lapinlahdella.

Juuri yrittäjäpuolisokokemukseni vuoksi olen erikoistunut johdon ja esimiesten työnohjaukseen. Ja työyhteisösovittelijaksi opiskelin varmaan paljolti siksi, että olin seitsemän vuotta Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa - yhtenä vuonna jopa kahden ortodoksilehden päätoimittaja yhtä aikaa. Sitä sen vuoksi, että kukaan ei enää päätoimittajaksi niissä piireissä ja niillä ehdoilla suostunut.

Mitäpä en olisi henkeni pitimiksi postmodernin jälkeisessä työelämässä tehnyt. Sentään bordellia en ole pyörittänyt. Monialananoyrittäjän arjesta voitte lukea blogistani.

Tarjoan palveluksiani työnohjaaja/työyhteisösovittelijana. Jos Luoja suo ja Snellman-instituutti päästää, alan syksyllä 2023 opiskella ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

Lapinlahdella 16. helmikuuta 2023
Pia Valkonen

Tässä vanha esittelytekstini, jota olen välillä täydentänyt:

Uh, olen kirjoittanut alla olevan esittelyteksin itsestäni kesällä 2012. Jätän sen tähän, vaikka tekstini tyyli on siinä juuri sellainen, josta koetan päästä eroon. Toimittajamaisen pakinainen. Niin monisanainen, että viestistä tulee lopulta teennäinen:

Heinäkuun lopussa 2012, kun sain itselleni blogisivut:

Aloitan blogin sekavissa tunnelmissa. Olen kirjoittanut työkseni 17-vuotiaasta lähtien. Kaikenlaista on matkan varrella tullut nähtyä, mutta pahin shokki oli, kun Kansan Uutiset kesän 2012 kynnyksellä ilmoitti yks´kantaan, että kolumniyhteistyömme on loppu.

En saanut edes kirjoittaa jäähyväiskolumnia, jossa olisin kertonut, että nyt se sitten lakkaa. Nimittäin vihreiden puolustaminen Riistaveden ST1-bensa-asemalla, jossa vasemmistonaisten kimppuun kävi pöydällinen Riistaveden persuja.

Tai no. Taisi olla niin, että ennen viime eduskuntavaaleja leegio vasemmistonaisia kävi viattomien kimppuun Riistaveden ST1:llä, jossa kaikessa rauhassa kahvejaan siemaili pöydällinen neitseellisiä persuja.

ST1:llä kävi samoin edellisenä kesänä Varpaisjärven maalaismarkkinoilla. Vasemmistonaisten Ilotalossa juttelimme potentiaalisten äänestäjiemme kanssa. Pääasiassa perussuomalaisista. Ja nyt Riistaveden perussuomalaiset ST1:llä alkoivat haukkua meille vasemmistonaisille vihreitä.

En myöskään ehtinyt kirjoittaa Kansan Uutisiin hankasalmelaisen lukijani tilaamaa kolumnia oikeistodemareista.

Paljon muutakin jäi kirjoittamatta, sillä kokonainen sähköpostilistallinen Vasemmistoliiton kuntaryhmän jäseniä sulki minulta samaan aikaan ovensa.

Olin koettanut kirjoittaa kuntaryhmässä hallituksen kuntauudistuksesta hauskasti kuin Suvi West ja Anne Kirste Aikio käsikirjoittivat Märkiä säpikkäitä. Vaikka kuinka ilmoitin kuntaryhmässä, että tyylilajini on njuoska bittut, vahva liioittelu, Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen Kati Tyystjärvi hengenheimolaisineen julisti viestini lukuboikottiin.

En siitä kuitenkaan heti lannistunut. Ajattelin, että onhan tämä vuosituhannen pahin kansanvallan kutistushanke kaadettava. Julistin mielessäni Kati Tyystjärven ja Iisalmen emeritus kansanedustajan Iivo Polven puolueen jakkupukuprivilegion edustajiksi ja jatkoin vielä muutaman viestin verran, mutta sitten päätin tehdä viisaasti.

Vaikenin kuin Väinö Linna.

Vaikenin kolmisen viikkoa. Sitten keksin. Meillähän on some. Ryhdyn vihdoinkin blogistiksi. Kaikkihan täällä ovat. Huutelevat bittiavaruuden tyhjyydessä. Toistensa ohitse ja ylitse. Ei tämä minulle uutta ole. Jostain ortodoksinetin kellarista saattaa vielä löytyä Lehtipiian ensimmäinen loki, oppimattoman kansannaisen kirjoituksia ortodoksisesta kirkosta. Ohops, ei löydy enää. Täältä voi löytyä jotain kirjoituksiani, jos uutterasti etsii: www.ortodoksi.net

No, eipä löydy enää Lehtipiian lokia www.ortodoksi.netin kellaristakaan. Kirjoitin siellä muun muassa sairastavista seurakunnista jo vuonna 2006 ja tarkoitin hymyttömien mummojen kivettyneiden selkien muurilla Iisalmen ortodoksisen seurakunnan mummomuuria. Mummot olivat ahdistuneet seurakunnan tilanteesta, joka Luojan kiitos, alkoi keriytyä auki keväällä 2015. Mutta blogikirjoitukseni olivat hävitetyt netistä sillä aikaa, mikä on äärimmäisen kiinnostavaa! (tämän kappaleen lisäsin to 2.7.2015)

Uudessa kapitalismissa identiteetti on ongelma. Päänvaivaa aiheuttaa muun muassa se, miten saisi jonkin identiteetin liimattua itseensä kolme viikkoa pidemmäksi aikaa.

Toimittaja en enää ole. Päätoimittamiani lehtiä on lopetettu. Kansan Uutisten kolumnistina olin urani huipulla. Olen enää vain vähän viheliäistä Isä, poika, äitipuoli ja Hiace –puljua isomman rakennusliikkeen toimitusjohtaja.

Elän todeksi engelsiläistä parodiaa Marxin Pääomassa:

“Asiahan on nimittäin siten, että heti työnjaon päästyä alulle itse kullekin tulee jokin määrätty yksinomainen toimintakehä, jossa hänen on pakko pysytellä tai josta hän ei pääse ulos; hän on metsästäjä, paimen tai kriittinen kriitikko, ja hänen on pysyttävä sinä, jollei hän tahdo menettää toimeentuloaan – kun taas kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole mitään yksinomaista toimintakehää, vaan kukin voi täydellistyä mille alalle tahansa, yhteiskunta sääntelee yleistä tuotantoa ja juuri sen kautta luo mahdollisuuden tehdä tänään tätä, huomenna tuota, aamupäivällä metsästää ja iltapäivällä kalastaa, illalla hoidella karjaa ja syönnin jälkeen kritisoida, aivan kuten mieleni teke, ilman että olisin aina metsästäjä, kalastaja, paimen tai kriitikko.” (Karl Marx, Pääoma, s. 91-92 työnjaon yhteiskunnasta)

Joskus aikoinani innostuin Marxin Pääoman katkelmasta, jossa kuvataan työnjaon yhteiskunnan jälkeistä kommunismin aikaa. Sitten pettymyksekseni luin Mega-Marxista, johdatuksesta uuteen Marxiin, että katkelma olikin Engelsin Pääomaan lisäämä ja vielä huumoripätkä.

Tätä potiessa tulin siihen tulokseen, että ideologisesti ottaen minussa taitaa olla maolaisia piirteitä. Ei minulla olisikaan mitään sitä vastaan, että jokaisessa kotitaloudessa osattaisiin valmistaa terästä. Tosin jos Lapinlahden kommunistilta, toveri vanhemmalta huoneenrakentajalta Viljo Heikkiseltä, kysyttäisiin, hän niputtaisi minut ja Lapinlahden kirjakauppiaat pikkuporvarien surkeaan joukkoon.

Nousukas? Minä? Ei ikinä. Jos on pakko luimistella pikkuporvarien joukossa, lisään itselleni määreen sosialisti. Pikkuporvarillinen sosialisti, me saatamme nähdä asioita jopa kohtuullisen terävästi asettumalla hieman sivuun. Näin sanoin lohdutti minua taannoin Suomen työväenpuolueen Heikki Typpö.

Aamulla olen eläintenhoitaja. Käytän koirat ulkona. Sitten muutun omaishoitajaksi. Puen vaikeavammaisen tyttäreni. Kun Maria ja Anna lähtevät kouluun, muutun melkein golfaavaksi yritysjohtajaksi ja vien vähintään kolme koiraa Lapinlahden Haukkuvan metsään, jossa muutun jokamiehen oikeutta ja metsästyslakia vastustavaksi itsekkääksi koiranomistajaksi ja riitelen atk-terapeuttini isän kanssa siitä, kenellä hänen metsässään on etuajo-oikeus.

Sen jälkeen teen hieman talous-hallintotöitä tietokoneellani. Välispiikkeinä saatan huudahtaa jotain Ärräpäät-sähköpostilistalleni ja pian blogiini. Sen jälkeen odottelen saapuvia koulusta tai haen toisen iltapäivähoidosta.

Illalla luen hyvää kirjallisuutta tai käyn kultivoituneita keskusteluja rakennus- ja restaurointiaviomieheni kanssa 1800-luvun taiteesta. Jossain välissä saatan taittaa verbaalista peistä myös lasteni biologisen isän kanssa siitä, vetääkö Leevi Lehdon käännös James Joycesta vertoja Joycen venäjänkieliselle käännökselle.

Tämän kaiken lisäksi olen edelleen piinallisen uskovainen ja raitis.

Tervetuloa sivuilleni. Lukekaa, jos uskallatte.

Pia Valkonen (os. Sorjonen)

blogisti

Lapinlahden vammaisneuvoston puheenjohtaja

Lapinlahden Venäjä-seuran puheenjohtaja/Lapinlahden kansainvälisen klubin perustaja

Lapinlahden Meijerin seisake ry:n hallituksen jäsen

Pohjois-Savon vasemmistonaisten verkostojäsen

Harkitsee anomusta päästä Demokraattisen naisverkoston jäseneksi

Lapinlahden vasemmisto ry:n puheenjohtaja/Lapinlahden kunnan varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen/symppaa Vasen-ryhmää, vaikka nämä eivät sitä toivo.

Ylä-Savon työväen raittiusyhdistyksen perustajajäsen

Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy:n toimitusjohtaja

Lapinlahden yrittäjät ry:n ärsyttävän aktiivinen rivijäsen

Koulutus:

johtamisen erikoisammattitutkinto Ysaossa Iisalmessa vuonna 2009

yleisen teologian opintoja kesäyliopistossa 1990-luvun loppu

Tampereen yliopiston toimittajatutkinto, suoritettu vuonna 1992

Venäjän kieltä Moskovassa Gubkin-instituutissa lukuvuosi 1990-91

Otavan opiston tiedotus- ja viestintälinja lukuvuosi 1984-85

Ylioppilas Kärkölän lukio kevät 1984

Syntynyt:

Imatralla vuonna 1965

Lapset:

Maria s. 1999

Anna s. 2000

Naimisissa

Toisen kerran. Kumpikaan aviomiehistäni ei ole lasteni isä. Lasteni isä on Leonid Lioukhanov, s. 1959 Kirovsk, entinen Neuvostoliitto, k. 7.8.2012, haudattu Puumalaan luterilaiselle hautausmaalle Aulis Hakalan viereen ja Tero Ruuskasen selän taakse melko lähelle Vieno ja Unto Sorjosta, suomalaista anoppiaan ja appiukkoaan.